Tarvitset valoa heti herättyäsi ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Makuuhuoneen valaistus vaikuttaa merkittävästi päiväsi kulkuun sekä kehosi luonnollisen vuorokausirytmin säätelemiseen.
Makuuhuoneen valaistus vaikuttaa merkittävästi siihen, miten heräät uuteen päivään ja kuinka nukahdat illalla. Muunneltavuus on tärkeä elementti, sillä tarvitset erilaista valaistusta aamulla ja toisenlaista tunnelmaa illalla.
Pimeinä vuodenaikoina moni pohjoisessa asuva kärsii kaamosrasituksesta, jonka suurimpana laukaisijana on kirkkaan valon puute. Luonnollista auringonvaloa on tarjolla vain vähän aikaa päivisin ja sekin tulee usein vietettyä sisällä, esimerkiksi töiden merkeissä.
Kaamosrasituksen tyypillisiä vaikutuksia ovat toimintatarmon puute, väsymys päiväsaikaan, sosiaalinen vetäytyminen, ärsyyntyminen, surumielisyys, hiilihydraatti- tai sokeripitoisen ruoan himo, heräämisvaikeudet, liikaunisuus, voimattomuus sekä painon nousu. Apua on mahdollista saada liikunnasta, terveellisestä ruokavaliosta sekä säännöllisestä kirkasvalon käytöstä.
Kirkasvalon käyttö aamuisin herättää jopa tehokkaammin kuin vahva kuppi kahvia. Kirkasvalon avulla voit selättää kaamosoireet sekä tukea omaa uni-valverytmiäsi luonnollisesti, ilman sivuvaikutuksia tai riippuvuutta.
Tutkitut kirkasvalon positiiviset vaikutukset edellyttävät minimissään 2 500 luksin valotehoa. Kaikissa kirkasvaloissamme on 10 000 luksin valoteho, joten saat varmasti parhaat hyödyt.
”Koetko lisääntyvää väsymystä, uniongelmia, motivaation puutetta tai vireystilan laskua vuoden pimeimpinä kuukausina? Tuntuvatko runsasenergiset herkut ja sohvanpohja turhankin houkuttelevilta pitkän talven aikana? Mikäli tuntemukset vahvistuvat etenkin loka-maaliskuun välisenä aikana, saattaa olla kyse kaamosväsymyksestä.”
Moni muukin kärsii samalla tavalla. Kun otat laadukkaan kirkasvalon säännölliseksi rutiiniksi, tulet varmasti huomaamaan eron. Aloitettuasi kirkasvalon käytön pimeinä kuukausina, tuntuu parhaimmillaan siltä, että jokavuotinen kaamosväsymys ja sumuinen olo jäävät saapumatta.
Teksin lähde innolux.fi
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 1.10.2020 alkaen.
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrailin ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Kaunis Uni-verkkokaupan yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
asiakaspalvelu@kaunisuni.fi
Puh. +358 40 564 8833
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Tuotteillamme on 14 päivän palautusoikeus. 14 päivää lähtee kulumaan siitä, kun tilattu tuote on vastaanotettu. Asiakkaan tulee lähettää ilmoitus peruuttamisoikeuden käytöstä kyseisen määräajan sisällä ja palautus on tehtävä viipymättä. Mikäli maksutapana on valittu Jousto ja mikäli tuote palautetean myöhään ja kyseisestä maksutavasta aiheutuu muita kuluja (kuten perintäkuluja Joustolle), ei verkkokauppa maksa mitään tähän liittyviä kuluja, ainoastaan palautetun tuotteen maksuhinnan. Huomioithan tämän palauttaessasi tuotetta. Verkkokauppa ei myöskään vastaan muiden maksutapojen kuluista, joita mahdollisesti ehtii palautusprosessissa muodostua.
Mikäli tuote palautetaan, tulee sen olla avaamattomassa pakkauksessa. Muovia tuotteen ympäriltä ei ole saanut poistaa. Jos palautettua tuotetta on käytetty vastoin laissa säädettyä huolenpitovelvollisuutta, on yrityksellä oikeus periä arvonalennus tuotteesta aina tuotteen täyteen hintaan asti palautuskuluineen.
Mikäli pakettia ei noudeta postista, perimme 15€ maksun kattamaan koituneita kuluja.
Asiakkaan tulee ilmoittaa palautuksesta viipymättä sähköpostiimme (asiakaspalvelu@kaunisuni.fi). Ilmoitus on tehtävä ennen, kun asiakas palauttaa tuotteen. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle.
Kun palautat tilauksen, liitä mukaan nimesi, yhteystietosi ja tilinumerosi. Palautamme rahat kuluttajasuojalain mukaisesti viivytyksettä.
Palautusosoitteemme:
Pyydä tarkka palautusosoite: timo@kaunisuni.fi
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.